Takaisin

HÄMEEN VAAKUNAVIIRI

Hämeen vaakunaviiri toteutettiin Hämeen historiallisen maakuntavaakunan pohjalta 1994. Viirin hallitsevat värit ovat punainen ja valkoinen. Hämeen väreiksi ne ovat vakiintuneet 1900-luvun alkupuolella.

Viirin heraldinen selitys

Halkoisesti valkoiseen ja punaiseen jaetun viirin yläosan punaisessa kentässä keltainen kävelevä ilves, jonka yläpuolella saatteena kolme kuusisakaraista tähteä ja alapuolella neljä ruusua asetettuina 1+3; kaikki valkoisia.

Aiheen perustelu

Hämeen vaakunaviirin ilves viittaa arvokkaan turkiseläimen runsauteen ja sen kaupalliseen merkitykseen vuosisatojen aikana. Tähdet ja ruusut ovat kentän täytteenä. Kuningas Kustaa Vaasan hautajaisissa 1560 kannettiin Hämeen lippua, jossa tunnuskuviona oli pystyyn kavahtanut ilves. Kuninkaan hautamuistomerkissä olevaan Hämeen vaakunaan lisättiin tähdet ja ruusut.

Viirien koot

65x400 cm                     8 m salko

65x450 cm                9-10 m salko

65x550 cm              11-12 m salko

65x750 cm       14, 15, 16 m salko

Viiri on oikean mittainen kun sen alapää ulottuu lippusalon puoleen väliin. Viiriä voidaan pitää lippusalossa yötä päivää. On kuitenkin kohteliasta huomioida liputuspäivät, jolloin viiri tulisi laskea salosta ja nostaa Suomen lippu.

 

Valmistusmateriaali

Perinteinen lippukangas

(100% polyester Finn Marin)

 

Viirien suunnittelu

Juhani Heinemaa, Janakkala

Suomen Heraldisen Seuran jäsen